was successfully added to your cart.

All Posts By

Floreti Kukkateline

Floreti-asennus

Floreti aiheena Hervannan Sanomissa

By | Ajankohtaista | No Comments

Alla oleva teksti on lainattu 13.9.2017 ilmestyneestä Hervannan Sanomista

”Vaimo käski siivota – keksijä-mies sai idean kukkatelineeseen

Pari vuotta sitten pääsiäisenä Pauli Lagerstedt, 50, sai käskyn vaimoltaan. Pitää siivota keittiön pöytätaso, joka oli täynnä papereita ja muuta roinaa.
– Tein työtä käskettyä. Kaikelle muulle tavaralle löysin paikan paitsi anopinkieli-kasville. Siinä kohtaa välähti, että ikkunanpokan helareikiin voisi virittää kukalle telineen.

Lagerstedt lähti autotalliin. Siellä syntyi parissa tunnissa kukkateline. Näin ensimmäinen prototyyppi Floreti-kukkatelineelle oli valmis.
– Anopinkieli näytti oikein nätiltä ikkunassa. Lähtökohta oli, että halusin kukille telineen, jonka asentamiseen ei tarvitse tehdä reikiä seiniin tai ikkunanpokiin.

Kukkateline laitetaan ilman mitään työkaluja ikkunanpokissa oleviin reikiin.
– Poraa tai nauloja ei tarvitse. Telineeseen voi laittaa kukkia tai vaikka yrttejä kasvamaan keittiön ikkunalle. Olemme vaimoni kanssa polttaneet myös kynttilöitä telineessä.

Lagerstedt on omien sanojensa mukaan aina ollut kiinnostunut keksinnöistä.
– Keksiminen on minulla verissä. Olen aina miettinyt, miten asiat voisi tehdä nopeammin, helpommin, paremmin ja edullisemmin. ”

Lue koko artikkeli Hervannan Sanomista

Kuva: Tiina Salminen / Kuvaileva

FLORETIN KOMPONENTIT PAKATAAN TAMPEREELLA TITRY RY:SSÄ

By | Ajankohtaista | No Comments

Osatyökykyisten työllistymistä tukemassa

Tiina Salminen / Kuvaileva

Ideasta tuotteeksi-prosessissa korostuvat ennen kaikkea hyvät yhteistyökumppanit. Floreti-kukkatelineen pienkomponentit on pakattu Tampereen Titry Ry:ssä heti toiminnan alusta alkaen. Yrittäjä ja Floreti-innovaation keksijä Pauli Lagerstedt tutustui Titryyn etsiessään yhteistyökumppaneita toiminnan ollessa alkuvaiheessa. ”Oli mukava löytää paikallinen toimija, jolla oli yhteiskunnallista vastuuta ajatellen arvot kunnossa. Kotimaisuuden lisäksi Titryn toiminnassa viehätti erityisesti mahdollisuus tarjota samalla työtä osatyökykyisille tekijöille.”, perustelee yrittäjä taustoja yhteistyölle. ”Omassa tuttavapiirissäni on liikuntarajoitteisia ystäviä. On motivoiva ajatus olla mukana edistämässä heidänkin mahdollisuuksiaan työllistyä, samalla kun tilaamme osan tuotantoprosessista Titryltä.”, Pauli Lagerstedt kertoo.

Titryn asiakasvastaava Minna Keskinen kertoo Titryn juurien johtavan jo 1960-luvun alkupuolelle, kun Suomessa alkoivat määrätietoiset ponnistelut invalidien työllistämiseksi. Alun työpaja-tyyppinen toiminta on kehittynyt vuosien mittaan tarjoamaan laadukkaita palveluita eri alojen johtaville toimijoille – niin tosissaan, kuin työtä voi tehdä, mutta iloisella asenteella. Titryn työyhteisön lämmin tunnelma ei voi jäädä kävijältä huomaamatta.

Tiina Salminen / Kuvaileva

Tiina Salminen / Kuvaileva

Työntekijät tulevat Titrylle monenlaisista lähtökohdista: henkilö voi olla osatyökykyinen esimerkiksi ikänsä, terveydentilansa tai maahanmuuttotaustansa myötä. Titry tarjoaa tekijöilleen konkreettista, ohjattua työtä sekä mahdollisuuden päästä kiinni säännölliseen päivärytmiin. Lähettävän tai suosittelevan tahon ja lääkärinlausunnon myötä työntekijä voi päästä Titryyn esimerkiksi kolmen kuukauden pituiseen työkokeiluun ja saada näin jalkaa oven väliin tulevaa työllistymistä varten.

 

Konepajan, työvaateompelimon ja palvelupakkaamon asiakkaat saavat nauttia hyvän asiakaspalvelun lisäksi  muista Titryn ylpeydenaiheista, kuten erinomaisesta toimitusvarmuudesta ja huolellisesta työnjäljestä. ”Olen saanut olla tyytyväinen yhteistyöhön Titryn kanssa.” Pauli Lagerstedt kertoo. ”Kaikki on aina onnistunut, minkä lisäksi Titryllä on aina mukava käydä lämpimän vastaanoton vuoksi.” Vuoden kestänyt kumppanuus saa jatkoa, sillä Titrylle ennestään tuttu tuote Floreti pakataan jatkossa Titryllä kokonaisuudessaan.

Tiina Salminen / Kuvaileva

Äitienpäivälahjaidea

By | Ajankohtaista, Ideat | No Comments

Mistä äitienpäivälahja äidille/mummolle?

”Älä vaan tuo mitään, kun näistä entisistäkin roinista pitäisi päästä eroon.” Kuulostaako tutulta? Onko teidänkin vaikea keksiä äitienpäivälahja mummolle, jolla on jo kaikkea?

Me halusimme tänä vuonna tarjota mummolle jotain, joka ei vie tilaa (vaan päinvastoin tuo sitä), tekee kodista entistä viihtyisämmän ja on kaiken lisäksi käytettävissä ympäri vuoden: Näin ollen hankimme hänelle Floreti-kukkatelineen.

 

Mikäli teidänkin mummo on kova rymsteeraamaan eli harrastaa aktiivista kodin uudelleen ja uudelleen sisustusta, on jälkikasvukin varmasti saanut olla mukana kokoamassa uusia lipastoja ja kuljettamassa vanhaa sohvaa kaatopaikalle. Floreti-kukkateline tekee sisustuksesta ja kodin ilmeen muuttamisesta helppoa: halusi mummo sitten raikkaampaa sisäilmaa viherkasvien myötä, jotain mihin järjestellä kaikki ikkunalaudalle kerääntyneet tavarat, maistella trendikkäästi chilejä omassa keittiössä kasvaneista taimista tai asetella kukat kissojen ulottumattomiin.

Äitienpäivälahja kasattiin valmiiksi äidin keittiön pöydällä.

Äitienpäivälahja - Floreti kukkateline äidin keittiön pöydällä valmiina aasennettavaksi ikkunaan

Aluksi purimme kukkatelineen paketista ja levitimme sen osat mummon keittiön pöydälle. Seuratessaan telineen kokoamista hän totesi, että olisi kyllä tuon osannut itsekin. Floreti-kukkatelineen kokoaminen on todella yksinkertaista ja mukana tulee selkeät, kuvalliset ohjeet. Muoviset, tukevanoloiset säätöpalikat kiinnitettiin alumiiniseen teleskooppivarteen, siihen liitettiin ruukunpidikkeet ja kiristettiin alustavasti paikoilleen. Aikaa tähän koko operaatioon kului vaivaiset kymmenen minuuttia.

Seuraavaksi äidin ikkunaan kiinnitettiin kukkatelineen tuet

Äitienpäivälahja asennetaan ikkunan avauskahvojen reikiin ilman työkaluja

Kun kukkateline oli kasattu, seurasimme kuvallisia ohjeita ja työnsimme kukkatelineen kiinnikkeet ikkunan avaajan kahvojen reikiin. Eli niihin, lähes jokaisen äidin, mummun ja tietysti kaikkien muidenkin ikkunoissa oleviin neliskanttisiin aukkoihin, joihin ikkunoita avatessa työnnetään kahva. Mummon ikkunat olivat modernia mallia, joissa reijän päälle tulee jonkinlaisella joustinsysteemillä toimiva metallinen läppä. Kokeilimme myös, että Floretin kiinnike irtoaa tämänlaisestakin kahvanreijästä vaivattomasti. Läppää piti vain painaa hitusen ruokailuveitsellä sivuun ja kiinnike irtosi nopeasti. Äiti tosin mainitsi, että ruokailuveitsi ei todellakaan ole tarkoitettu tällaiseen käyttöön. Mitähän hän mahtoi sillä tarkoitttaa… Tähän työvaiheeseen saimme uppoamaan aikaa, läpäntestaus ja äidin tyynnyttely mukaanlukien, noin viisi minuuttia.

Lopuksi nostimme kukkatelineen paikoilleen ja kiristimme kaikki osat.

Kun kaikki oli valmista, äitienpäivälahja nostettiin valmiina paikoilleen

 

Kun kukkateline oli kasattu, seurasimme kuvallisia ohjeita ja työnsimme kukkatelineen kiinnikkeet ikkunan avaajan kahvojen reikiin. Eli niihin, lähes jokaisen mummon ja tietysti kaikkien muidenkin ikkunoissa oleviin neliskanttisiin aukkoihin, joihin ikkunoita avatessa työnnetään kahva.

 

 

 

Mummon ikkunat olivat modernia mallia, joissa rei´än päälle tulee jonkinlaisella joustinsysteemillä toimiva metallinen läppä. Kokeilimme myös, että Floretin kiinnike irtoaa tämänlaisestakin kahvanrei´ästä vaivattomasti. Läppää piti vain painaa hitusen ruokailuveitsellä sivuun ja kiinnike irtosi nopeasti. Mummo tosin mainitsi, että ruokailuveitsi ei todellakaan ole tarkoitettu tällaiseen käyttöön. Mitähän hän mahtoi sillä tarkoittaa… Tähän työvaiheeseen saimme uppoamaan aikaa, läpäntestaus ja mummon tyynnyttely mukaan lukien, noin viisi minuuttia.

 

 

 

 

Kun kaikki oli valmista, äitienpäivälahja nostettiin valmiina paikoilleen. Asetimme ruukunpidikkeet oikealle korkeudelle, käänsimme ne sopivaan kulmaan ja homma oli valmis! Tämän jälkeen alkoikin sitten ainoa aika vievä osuus – juuri oikeiden kasvien löytäminen juuri tähän ikkunaan. Onneksi testailu on helppoa, koska kukkaruukut solahtavat ympyränmuotoisiin ruukunpidikkeisiin luonnollisesti ja pysyvät paikoillaan omalla painollaan.

 

Kaiken kaikkiaan tämä oli hauska ja helppo asennustapahtuma

 

Jaa tämä: